Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Esimerkkejä tapahtumista » Asiakastilaisuus

Asiakastilaisuus

    Aamukahvitilaisuus omille asiakkaille

    Yritys haluaa järjestää omille asiakkailleen aamukahvitilaisuuden ja kertoa uusista tuotteistaan maittavan aamupalan äärellä. Asiakkaita saapuu ”sieltä ja täältä” – osa omalla – osa julkisella – kulkuneuvolla.

    Talviajan sopivan tievarsipaikoituksen löytäminen ole välttämättä aamuruuhkassa helpoin juttu, mutta Puutorin ja Louhen parkkihalleissa on aina tilaa ja julkisilla kulkuneuvoillakin pääsee ”kulmalle asti” – tulee sitten junalla tai bussilla.

    Kaarina auttaa aamupalatarvikkeiden hankinnassa ja yrityksen henkilökunta voi itse keskittyä olennaiseen – briljantin asiakastilaisuuden sisällölliseen antiin. PS. Tuurintuvasta löytyy esitystä varten mm. 65 tuuman näyttö (HDMI, VGA) tarvittavine tietokoneliitäntöineen sekä myöskin fläppi-ja valkotaulu.